OLLI KEKKONEN

Olen vuonna 1978 syntynyt mies, jonka politiikka vei

puolivahingossa mukanaan vuonna 2012.

Tarkoitukseni ei ollut ruveta poliitikoksi vaan lähteä

hetken mielijohteesta kuntavaaleihin ehdolle.


Olen tässä poliittisen urani aikana kerennyt olla monessa

mukana ja paikallisyhdistyksen puheenjohtajanakin toimin

4 vuotta. Intohimona minulla on kuitenkin vaalit ja kaikki

vaaleihin liittyvä. Meillä on Suomessa hyvä vaalijärjestelmä,

paljon parempi kun monissa muissa. Yhteiskunta koostuu

kuitenkin ihmisistä ja jos ihmiset eivät äänestä alkaa

vaalijärjestelmäkin olemaan uhattuna.


Ennen politiikkaa ajoin työkseni Kuorma-autoa, rekkaa, bussia,

pakettiautoa, toimin liikenteenohjaajana, järjestyksenvalvojana,

ajojärjestelijänä, Kontulan ostarin huoltomiehenä ja aamulehden jakajana.


Tällä hetkellä olen Juho Eerolan Eduskunta-avustaja ja työsuhde on

toistaiseksi voimassa vuoteen 2027. Lisäksi teen kevytyrittäjänä tarvittaessa

mainoksia erilaisille alustoille, sekä painatan esitteitä ja miltei mitä tahansa.


Toimin myös Kotkan kaupunginvaltuutettuna ja olen Kotkan kaupunginvaltuuston

2. varapuheenjohtaja.